Pari viikkoa mennyt viime postauksesta, mutta ei oo kuitenkaan tapahtunut mitään ihmeellistä näiden viikkojen aikana. Kouluun menee aika paljon energiaa arkena, läksyt ja kokeet ovat paljon haastavampia kuin olin odottanut ja tämän ekan jakson kurssit ei ehkä ole niitä helpoimpia mistä aloittaa, no mutta yritän kuitenki tehdä parhaani. Ei pitäisi kuitenkaan liikaa stressaa niistä kun mun kurssit täällä ei korvaa mitään kursseja Suomessa. Odotan jo ensi jaksoa, sillä sen pitäisi olla helpompi kurssien puolesta!
Viime viikolla kävin mun siskon kanssa kaksi kertaa siellä trampoliini paikassa, skyrobics tunnilla. Sain myös vihdoin "salikortin" eli oon päässyt käymään salillakin. Viime viikonloppuna ei tapahtunut oikein mitään, ei ole edes mitään kuvia. Tänä viikonloppuna meillä oli taas pidempi viikonloppu eli perjantai oli vapaa. Oon käynyt muutaman kerran salilla tällä viikolla, perjantaina päivällä olin ostoksilla muutaman kaverin kanssa ja myöhemmin illalla menin katsomaan football peliä toisen vaihtarin kanssa. Illat ovat olleet tosi kylmiä ja olin ihan jäässä pelissä vaikka olikin uggit jalassa ja laskettelutakki päällä. Eli joo kylmyys on nyt saapunut tänne, on kyllä ollut aurinkoisia ja kauniita päiviä mut silti on kylmä. "Love Wisconsin weather", tota kuulee aika usein nykyään ja huomatkaa sarkasmi. :D No kyllä tähän kylmyyteen tottuu varmasti ajan kanssa.
|
Before skyrobics. |
|
Gym time. |
|
I finally got my daily planner for this "year". |
Tällä hetkellä mun isä ja sisko syövät vain kasvisruokaa, eli ei lihaa, maitotuotteita tai munavalmisteisia ruokia ja en tiiä onko vielä jotain muita kriteereitä. :D Oon siis välillä syönyt jotain "vegeruokia" täällä. Ja eilen oltiin ulkona syömässä(isän ja siskon kanssa) ja mentiin tietenkin ravintolaan, missä oli tarjolla vain kasvisruokia. Tykkään kyllä syodä kaikkea, niin ei toi ole ongelma mulle ja kuitenkin mun veli ja äiti syö kaikkea niin ei tarvitse kuitenkaan olla ilman lihaa tai mitään muutakaan!
|
Delicious carrot cake. |
Se Halloween lähestyy ja sen kyllä huomaa. Täällä on tapana koristella pihaa ihan kunnolla, ja jotkut pihat ovat oikeasti pelottavia, varsinkin illalla kun on pimeetä. Mulla on nyt kuvaa vain yhden naapurin pihasta. Täällä panostetaan pihan ja talon koristeluun jo viikkoja ennen Halloweenia. Me ei olla vielä koristeltu mitenkään meidän pihaa tai taloa, en ole varma aiotaanko edes koristella tänä vuonna mitenkään. Mun Halloween suunnitelmat ovat vielä ihan auki.
Eilen illalla lähdin vielä viettämään iltaa nuotion äärelle. Täällä noi "bonfire-illat" on tosi kivoja. Ollaan porukalla ulkona ja kuunnellaan musiikkia jne. Ja yleensä syodään myös s'moreja. Myöhemmin mentiin mun kaverin kotiin odottamaan mun kyytiä. Mun kaverilla on muutama hevonen kotona. Hän ratsastaa kuitenkin toisella tallilla(hevostilalla), missä hänellä on "parempi" hevonen. Oli kiva päästä pitkästä aikaa moikkaamaan hevosia ja ensi viikolla pääsen ehkä ratsastamaankin, jos vaan kaikkien aikataulut sopii yhteen.
|
Sunset on Friday. |